Tänne elämänrattaani minut saattoivat
vanhainkotiin pois oman pihan nurkista.
Sairauksien salakaval seura kunnon rappeutti.
Kautta mutkien elamäni asettui tähän kotiin
ehtoopuolenodotuksen hetkiksi.
Kolme vuotta takana jos oikein muistan.
Päivien sekalaista eloa terveyden vaihtuvaa vointia.
Olen kuitenkin tyytyväinen.
On turvallista sulkea silmät odottaen unta
tietäen, ettei ole yksin, huolehditaan.
Päiväni samanlaisia, ei
vaikka voisin helposti mieletää, tuntea.
Mielialani vaihtelee sairaudet rikkana rokassa.
Hoitajien vipellys, aamun työtouhut jättää
usein sanat lyhyeen, keskustelu ei kanna.
En sanoisi hukatuksi ajaksi ihmisyys jää
hetkistä huoneeseen.
Onneksi oma sänky lähellä siihen ojentautuessa
unhoittaa päivät.
Harmi, huonetovereista ei saa jutunjuuren vääntäjää.
Vähään tottuneena ei paljosta kaipaa.
Sisimpääni lämmittää aurinkoiset päivät.
Päivät keväästä syksyyn istua parvekkeella.
Antaa valon, lämmön syväytyä sydämmeen.
Olla pienessä puistossa kevätkesäisen päinvän
hetkessä omenan kukkien aikaan.
Lepuuttaa itseään, kuunnella tuulen kuisketta
kertomuksia menneistä ajoista.
Ihailla tammien, vaahteroiden vartaloita
antaa varjon viilentää.
Silmälle ilona lintujen keväiset touhut
vihreys ja kukkien värit.
Nostaa mieleeni muistoja oman kodin elosta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti