Aamu kääntyi päivälle.
Tuuli istui koivun lehdillä.
Ikkunoille ripustetut koivunoksat
varjoineen vierashuoneen lattialla.
Ilmassa tuoksua, koivun ja
yön valkolehdokit.
Valo liikkuu kasvoillasi.
Heräät, raotat hiukan silmäluomia,
siristelet , suljet silmäsi.
Makaat raukean levollisena, ääneti
kertaillen mennyttä yötä.
Hymy viivähtää huulillasi.
Kuljitte aamuyöhön.
Yö vetäytyi edellänne hidastellen,
kutsuen mukaansa.
Keskustelitte vain kuiskauksilla.
Et odottanut, hänen kiertävän kätensä
ympärillesi ja painavan päänsä
olkaasi vasten, säpsähdit hiukan.
Jäitte hiljaisuuteen kuulemaan
kesäyön kertomaa vain katseenne
puhui.
Poimit kukkia yötaian suutelemia
polkunne varrelta.
Kiedoit niitä hänen hiuksiin ja
koristelit hartiahuivin harakankelloilla,
päivänkakkaroilla.
Uumalleen vyötit heinäpunoksen.
Kuljitte vierasmajan portaille.
Istuuduitte ihailemaan nousevaa aamua.
Katsoit häntä, suutelit.
Kuiskasit hänelle jotain.
Hän hymyili.
Yön ihanat muistot kiersivät
keholllasi, rentous raukaisi.
Aika jäi juhannuskokolle.
Et kuullut narinaa oven avautuessa.
Ihosi aisti kevyitä kosketuksia
varvasaskelten sipaisuja lattiaan
vuoteen ympärilllä.
Tunsit hänen läheisyytensä.
Hänen kiertäessään vuoteen
asetellessaan kukkia vierellesi.
Hetki äänettömyyttä, kuiskaus
kukkamieheni.
Aukaisit silmäsi, näit hänen
vartalonsa vaaleaharsuisen siluetin
kukkakoristeisten varpaitesi takana.
Valon kirkkaus sulki silmäsi.
Pehmein painalluksin patjalle
hän hivuttautui yllesi, kiirehtimättä.
Iholtansa putoilevat pisarat saivat
ihosi varahtelemään.
Hän sanoi hiljaa juhannusta
laskien kosteanviileän vartalonsa
sinua vasten.
Huulet huulillesi hellän kutsuvasti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti