Yksi yö seitsemästä.
Osaston hiljentynyt
käytävä, puolivaloilla.
Alkuyön hiipuva
levottomuus kadoten
hiljentyvien huoneiden
seinille. Yksinäinen
kulkija etsii muistia,
kotia elää muistoissa.
Tyhjentynyt käytävä
vain omat ääneni
kulkevat edelläni.
Aistin tavanomaisuu-
desta poikkeavaa, silti
tuttua. Voimistuva tunne,
en ole yksin. Ketään ei
näy. Toinen osasto
hoitajan askeleet,
kuulolla.
Kierto ennen kahvia.
Pysähdyn nukkuvan
luona. Kuuntelen
kevyttä hämäryyden
sisään katoavaa hengitystä.
Poistun huoneesta,
vilkaisten nukkuvaa
ennen oven sulkeutumista.
Katseita yön sineen.
Ymmärrän seuralaiseni
yössä.
Aamun taivaalle kurottuva
valo.............hiljaisuus. Aistin
yön vieraan, tuon hiljaisen
kulkijan. Tuli ajallaan, kosketti
omaansa. Vei ihmisyyden
ajattomuuteen, aamun valoon.
Muistoksi jäi keho, tyhjä
asunto. Taitoin kukkaset,
aamun keltaiset.Laitoin
rinnalle, sydämmen
kohdalle.
