Yksi yö seitsemästä.
Osaston hiljentynyt
käytävä, puolivaloilla.
Alkuyön hiipuva
levottomuus kadoten
hiljentyvien huoneiden
seinille. Yksinäinen
kulkija etsii muistia,
kotia elää muistoissa.
Tyhjentynyt käytävä
vain omat ääneni
kulkevat edelläni.
Aistin tavanomaisuu-
desta poikkeavaa, silti
tuttua. Voimistuva tunne,
en ole yksin. Ketään ei
näy. Toinen osasto
hoitajan askeleet,
kuulolla.
Kierto ennen kahvia.
Pysähdyn nukkuvan
luona. Kuuntelen
kevyttä hämäryyden
sisään katoavaa hengitystä.
Poistun huoneesta,
vilkaisten nukkuvaa
ennen oven sulkeutumista.
Katseita yön sineen.
Ymmärrän seuralaiseni
yössä.
Aamun taivaalle kurottuva
valo.............hiljaisuus. Aistin
yön vieraan, tuon hiljaisen
kulkijan. Tuli ajallaan, kosketti
omaansa. Vei ihmisyyden
ajattomuuteen, aamun valoon.
Muistoksi jäi keho, tyhjä
asunto. Taitoin kukkaset,
aamun keltaiset.Laitoin
rinnalle, sydämmen
kohdalle.
maanantai 2. heinäkuuta 2012
keskiviikko 20. kesäkuuta 2012
Hetki elokuulla
Savun kevyt kiehkura
savupiipun onkaloista.
Häkälöylyt kiville
veden kihaukset ennen
kylpemistä.
Mäen taakse piiloutuva
aurinko. Varjoissa
korostuva tummuus.
Vedenpintajännitykselle
kertyvä hiljaisuus ennen
tyyneyttä.
Kaksi höyryistä hahmoa
kuistin katveessa.
Keskustelun veden
yllä usvaan sekoittuva
leijunta ennen
hiljaisuutta.
Elokuu illan
asteittain lisääntyvä
samettisuuden huntu
ennen yön kutsua.
savupiipun onkaloista.
Häkälöylyt kiville
veden kihaukset ennen
kylpemistä.
Mäen taakse piiloutuva
aurinko. Varjoissa
korostuva tummuus.
Vedenpintajännitykselle
kertyvä hiljaisuus ennen
tyyneyttä.
Kaksi höyryistä hahmoa
kuistin katveessa.
Keskustelun veden
yllä usvaan sekoittuva
leijunta ennen
hiljaisuutta.
Elokuu illan
asteittain lisääntyvä
samettisuuden huntu
ennen yön kutsua.
perjantai 15. kesäkuuta 2012
Aamu
Vilkaisu aamuun
heräämättömin
silmin.
Ajatukseton
olotila päässä.
Kahviton aamu-
hetki keitto-
komerossa.
Verkkokalvolla
yön juonteiden
uurteet.
Silmäluomilla
unien uneton
uninen maailma.
Olotilan herättelyä
päivän menoilla.
Tieverkon tihentyvä
sokeus sormen-
päissä, hermo-
päätteillä.
Matka iltaan
kiitos.
Huomenta!
heräämättömin
silmin.
Ajatukseton
olotila päässä.
Kahviton aamu-
hetki keitto-
komerossa.
Verkkokalvolla
yön juonteiden
uurteet.
Silmäluomilla
unien uneton
uninen maailma.
Olotilan herättelyä
päivän menoilla.
Tieverkon tihentyvä
sokeus sormen-
päissä, hermo-
päätteillä.
Matka iltaan
kiitos.
Huomenta!
keskiviikko 6. kesäkuuta 2012
Aamu 6.6 klo 4------
Usvan kellunta
peltojen yllä.
Kirkastuva taivas
idästä. Aamu,
ylilento venus-
aurinko akselilla.
Odotusta
Kertyvä harmaa
pilviverho hori-
sontissa. Yllä
kirkastuva kirkastuva
keltainen aamu.
Havaintoja.
Jäljellä aamuun
kiirehtivä kiireetön
luonto. Hetki
hiljaisuutta.
Aistimuksia.
peltojen yllä.
Kirkastuva taivas
idästä. Aamu,
ylilento venus-
aurinko akselilla.
Odotusta
Kertyvä harmaa
pilviverho hori-
sontissa. Yllä
kirkastuva kirkastuva
keltainen aamu.
Havaintoja.
Jäljellä aamuun
kiirehtivä kiireetön
luonto. Hetki
hiljaisuutta.
Aistimuksia.
lauantai 2. kesäkuuta 2012
2.6.2012
Aamu, puuskittaista
kaakosta kevätsiivous
puissa. Sade, pestyt
siitepölyt ojissa.
Pilvien kiito
matalalla iltaan
kirkastuvaa.
Kastuneet valkolakit
unelmat ei. sanoja
sivistyksen, puheissa
paperilta. Ilo kyyneliä
poskilla jännityksen
jälkeen. Hytisevät
nuoret sankarihaudoilla
kukat.
Kuoharit lasissa
kilistykset. Iltaan
kohoava tunnelma
kevyt kesäolo.
Ruusuja maljakoissa
matka uuteen
huomisesta.
kaakosta kevätsiivous
puissa. Sade, pestyt
siitepölyt ojissa.
Pilvien kiito
matalalla iltaan
kirkastuvaa.
Kastuneet valkolakit
unelmat ei. sanoja
sivistyksen, puheissa
paperilta. Ilo kyyneliä
poskilla jännityksen
jälkeen. Hytisevät
nuoret sankarihaudoilla
kukat.
Kuoharit lasissa
kilistykset. Iltaan
kohoava tunnelma
kevyt kesäolo.
Ruusuja maljakoissa
matka uuteen
huomisesta.
torstai 17. toukokuuta 2012
Äitienpäivä 13.5
Tänään sinulla
syy juhlia. Elämäsi
tärkein rooli. Tänään
erilainen kuin eilen,
ole ylpeä.
Pilvet kulkevat
joskus matalalla.
kylvämäsi rakkaus
kukkii huomenna.
syy juhlia. Elämäsi
tärkein rooli. Tänään
erilainen kuin eilen,
ole ylpeä.
Pilvet kulkevat
joskus matalalla.
kylvämäsi rakkaus
kukkii huomenna.
sunnuntai 6. toukokuuta 2012
TAPAAMINEN Lyhyt versio
Sanoja
hento
ote
kosketuksessa.
Tunteet
herkkyydessä.
Sanoja
eletty
elämässä.
merkitys
ajassa.
Liikutus
tunteina
kasvoilla.
Eleissä
silmissä.
Katseesi
suora
silmiini.
Ajatusten
taakse.
Otit
kädestäni
puristit.
Kiitoksen
sisimmästä.
hento
ote
kosketuksessa.
Tunteet
herkkyydessä.
Sanoja
eletty
elämässä.
merkitys
ajassa.
Liikutus
tunteina
kasvoilla.
Eleissä
silmissä.
Katseesi
suora
silmiini.
Ajatusten
taakse.
Otit
kädestäni
puristit.
Kiitoksen
sisimmästä.
TAPAAMINEN
Käteni kulki kirjarivin
päällä. Sormet myötäilivät
kirjoja. Katse seurasi nimi-
kylttien kaavaa; uskonto,
filosofia, aforismi, runot.
Poimin kirjan, selailua hetki
takaisin rivistöön. Otit
kirjan vierestä, lappeella
olevan. Sanoin tuo on
hyvä.
Keskustelun alku, kirjasta.
En tuntenut sinua,ei merkitystä.
Keskustelumme tuntui isestään
liukuvan syvällisemmäksi,
koskettavaksi. Herkkyys
itsetunto kietoutuivat
sanoissa toisiinsa. Aika
kulutti viisareita,
lennossa.
Hetki hiljaisuutta. Katseesi
pysäytti ajatukset. Sanoit
liikuttuneesi sanoistani.
Katse, hento hymy huulilla
silmissä. Kysyit?. Saako
kättäni puristaa. Teit sen
kissamaisen pehmeällä
otteella, liikutuksesi välittyi.
Keskustelimme hetken, ystäväsi
tuloon.
Erotessa, tartuit käteeni,
puristit. Kosketuksesi kertoi
enemmän kuin sanat. Kotimatka
ajatukset palautuivat tapahtumaan.
Vastauksen ymmärsin, pyörien
rullatessa syöpynyttä asfaltin
pintaa...........itään.
päällä. Sormet myötäilivät
kirjoja. Katse seurasi nimi-
kylttien kaavaa; uskonto,
filosofia, aforismi, runot.
Poimin kirjan, selailua hetki
takaisin rivistöön. Otit
kirjan vierestä, lappeella
olevan. Sanoin tuo on
hyvä.
Keskustelun alku, kirjasta.
En tuntenut sinua,ei merkitystä.
Keskustelumme tuntui isestään
liukuvan syvällisemmäksi,
koskettavaksi. Herkkyys
itsetunto kietoutuivat
sanoissa toisiinsa. Aika
kulutti viisareita,
lennossa.
Hetki hiljaisuutta. Katseesi
pysäytti ajatukset. Sanoit
liikuttuneesi sanoistani.
Katse, hento hymy huulilla
silmissä. Kysyit?. Saako
kättäni puristaa. Teit sen
kissamaisen pehmeällä
otteella, liikutuksesi välittyi.
Keskustelimme hetken, ystäväsi
tuloon.
Erotessa, tartuit käteeni,
puristit. Kosketuksesi kertoi
enemmän kuin sanat. Kotimatka
ajatukset palautuivat tapahtumaan.
Vastauksen ymmärsin, pyörien
rullatessa syöpynyttä asfaltin
pintaa...........itään.
sunnuntai 22. huhtikuuta 2012
Huhtikuu
Puolipilvinen aurinko
kietoutuu lämpötilan
molemmin puolin,
nollassa. Lumi vetäytyy
pohjoisrinteille. Linnut
odottavat tuulta,
lounaasta.
Siitepölyn kerrostumat
ilmatilassa. Leskenlehdet
keltaisina tienpenkoilla.
Pöllöjen kadonnut soidin,
metsässä. Lintumuutto
lumirajan mukana pohjoiseen.
Luonto odottaa,
kevättä.
Routivat tiet ansoina
kulkijoille. katupöly
valtaa keskustat. Lumen
alta paljastuva elämäntapa.
Jatkuvasti muuntuvat
kirjoitukset säästä,
otsikoissa.
Kevät alkaa huomenna
iltalehdet kertovat.
yksinäisyyttä potevat
terassit, tyhjin istuimin.
Ihmiset elävät jo kesää,
haaveissa. Eivät odota,
kevättä.
Kuka tarjoaisi lämpimän
oluen.
kietoutuu lämpötilan
molemmin puolin,
nollassa. Lumi vetäytyy
pohjoisrinteille. Linnut
odottavat tuulta,
lounaasta.
Siitepölyn kerrostumat
ilmatilassa. Leskenlehdet
keltaisina tienpenkoilla.
Pöllöjen kadonnut soidin,
metsässä. Lintumuutto
lumirajan mukana pohjoiseen.
Luonto odottaa,
kevättä.
Routivat tiet ansoina
kulkijoille. katupöly
valtaa keskustat. Lumen
alta paljastuva elämäntapa.
Jatkuvasti muuntuvat
kirjoitukset säästä,
otsikoissa.
Kevät alkaa huomenna
iltalehdet kertovat.
yksinäisyyttä potevat
terassit, tyhjin istuimin.
Ihmiset elävät jo kesää,
haaveissa. Eivät odota,
kevättä.
Kuka tarjoaisi lämpimän
oluen.
torstai 19. huhtikuuta 2012
Illan blues
Katse länteen
valonrippeet horisontin
yllä. Siluettina jäällä,
laineilla länsikupeilla.
Jääkiteissä, itäpuolella
avovettä.
Sinisyys kiertää
rantojen kautta
kaiken ylle.
Vesilinnut viime
soinnut, viestit
naapureille. Samalla
kanavalla.
Myöhästynyt pari
ylilento matalalla.
Toitotukset
ennen laskeutumista
paritanssi hiljaisuuteen.
Jäljellä
sinisyys maisemassa.
valonrippeet horisontin
yllä. Siluettina jäällä,
laineilla länsikupeilla.
Jääkiteissä, itäpuolella
avovettä.
Sinisyys kiertää
rantojen kautta
kaiken ylle.
Vesilinnut viime
soinnut, viestit
naapureille. Samalla
kanavalla.
Myöhästynyt pari
ylilento matalalla.
Toitotukset
ennen laskeutumista
paritanssi hiljaisuuteen.
Jäljellä
sinisyys maisemassa.
keskiviikko 18. huhtikuuta 2012
8.3.2012
Täysikuu
hopeoitu hanki
Yön taiat
varjoissa
Mielikuvitusta
ei
kulje aistit
avoinna.
Suden
kutsu kuulle
pohjoiseen
Vastaus
orionin
suunnalta
Kylmiäväreitä
iholla
selässä.
Viimeyön
jäljet
hangella
Revontulet
hohde
painanteissa
Näet
kaiken
Dark side
of the moon.
hopeoitu hanki
Yön taiat
varjoissa
Mielikuvitusta
ei
kulje aistit
avoinna.
Suden
kutsu kuulle
pohjoiseen
Vastaus
orionin
suunnalta
Kylmiäväreitä
iholla
selässä.
Viimeyön
jäljet
hangella
Revontulet
hohde
painanteissa
Näet
kaiken
Dark side
of the moon.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)